27 helmikuuta, 2016

27/2/16



Tänään on lauantai, koti on siivottu, pyykit on kuivumassa ja täällä on todella nätti kevätvalo. Mulla on pitkästä aikaa rauhallinen fiilis, viime aikoina stressi on päässyt kalvamaan aika lailla. Oon murehtinut kovasti kesätyöjutuista ja opinnoista, ja välillä on niin voimaton olo. Päätin siirtää yhden tentin huhtikuulle, se helpotti. Ensi viikolla alkaa todellinen kandidaatin tutkielman kanssa työskentely, tähän mennessä olen laatinut siihen suunnitelmat, hankkinut kirjallisuutta ja päättänyt, miten aineistoni kerään. Oon silti todella päättäväisin mielin, kyllä näistä hommista selvitään. Aina ennenkin oon saanut kaiken tehtyvä, minkä oon päättänyt tehdä.

Tämän lauantaipäivän suunnitelmiin kuuluu kynsien lakkaaminen punaiseksi, kävely keskustaan, käväisy parissa vaatekaupassa, päivällisen valmistaminen ja illalla ehkä hyvässä seurassa parilla käyminen!

01 helmikuuta, 2016

#tb







Pari kuvaa joulukuun alkupuolelta, tykkäsin tästä asusta. Takki on Cubuksesta, huivi BikBokista, kengät Niken AirForcet, laukku River Islandilta.